Keikkuen Kevat Tulevi

Ja uudet tuulet puhaltavat sen mukana.

Joku voisi vaittaa, etta meilla on jonkinlainen ongelma kun ei voida pysytella paikoillaan. Mina kuitenkin olen sita mielta, etta olemme uudistuvia, kokeilunhaluisia riskinottajia jotka eivat pelkaa haasteita. Seka paljon muita positiivisia ja ylistavia verbeja mita vain tulee mieleen, voit vaikka ihan itse lisata ne tahan kohtaan. Ja muutosta tarvitaan vallankin nyt, kun tama siirto ei mennyt ihan niin kuin Stromsossa (juu, juu, tiedan kylla, muakin arsyttaa taa suomalaisten aakkosten uupuminen, mutta koittakaa kestaa!).

Herra Heina TAI, koska olemme Mr. Grumpyn kanssa koko perheen uudelleen nimenneet, Mr. Addams suoraan The Addams Familysta (kuunelkaapa noita sanoja, kuvaavat perhetta enemman kuin hyvin) osotautui hyvin mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Noin niin kuin kauniisti sanottuna. Kyseisen henkilon mielipiteista naisista, homoista ja suurinpiirtein kaikista jotka ei ole "mina itse" voisi kirjoittaa kokonaisen postauksen, mutta semmoista negatiivisuuden tulvaa ei kukaan selvajarkinen jaksa lukea. Kuitenkin se mika eniten harmitti, oli kuinka Mr. Addams tuntui unohtavan kaikki lupaukset minka takia ylipaansa tanne paatimme tulla.

"Voit treenata minun hevoset." Tama unohtui likipitaen silla hetkella, kun olimme pihaan kaartaneet ja kassimme taloon kantaneet. No ei sen valia, tehkoon mita haluaa omilla hevosillaan, me tehdaan sitten omillamme mita me haluamme.

"Totta kai voit hommata valmentajan lisenssin kun tulet tanne!" Kuitenkin Mr. Addams koitti jarruttaa ja hidastaa lisenssin hankkimista kaikin mahdollisin tekosyin. Kun sitten kuitenkin kasasimme ja laitoimme hakemuksen menemaan ja viela vain pari viikkoa sen jattamisesta lisenssi Mr. Grumpylle myonettiin, oli ukkelin naama melko lailla nurin kurin kun kuuli asiasta.

"Voit ottaa omia hevoSIA tanne." Ei tietenkaan kuviteltukaan, etta me mitaan kymmenen hevosen tallia oltaisi tahan laitettu, mutta jos semmoisen pienen tiimin voisi kasata ja silla lahtea aloittamaan omaa uraamme lajin parissa? Mutta kun Mr. Addams ilmoitti, etta saamme ottaa korkeintaan kaksi hevosta tahan, niin hieman alkoi olla petetty olo. Kai se kaksikin hevosta menee kategoriaan 'hevosia', mutta ei todellakaan ole sita mita Mr. Addams alun perin antoi ymmartaa.

Eihan meilla ollut tosin tassa vaiheessa tiedossa kun kaksi hevosta meille, mutta korvat pidettiin silti jo auki uuden paikan loytamisen toivossa. Mutta kun yks kaks yllattaen meille tulla tupsahti myos kolmas hevonen, niin eipa auttanut kuin alkaa ihan aikuisten oikeasti etsimaan uutta tallia.

Ja loytyihan sellainen! Viela aivan yllattavan helpostikin. Jokin aika sitten Brisbanen kupeessa olevan kaupungin laukkarata meinattiin muutta ravi- ja vinttikoiraradaksi. Kun nama suunnitelmat oli laitettu ilmoille, oli kaikki laukkahevosvalmentajat pakkanneet tietenkin kimpsunsa ja kampsunsa hevosineen ja muuttaneet tallinsa muihin osiin Queenslandia. Siina vaiheessa kun tama suunnitelma oli taas heitetty roskakoriin, oli kaikki tallit laukkaradan liepeilta jo tyhjillaan ja ovat paa-asiallisesti edelleen tyhjaa taynna. Joten ei ollut vaiva eika mikaan saada pienta tallia vuokralle meille!

Joten voihan riemu! Ensi viikolla "paasen" taas pakkaamaan tavarat ja muutetaan uusiin maisemiin. Nama kaikki kolme hevosta mita meilla talla hetkella on, ovat kaikki nauttimassa laidunlomasta parhaillaan mutta noin kuukauden paasta ensimmaisen pitaisi palata takaisin toihin ja loput kaksi seurata sitten pikku hiljaa perasta. Elamme jannittavia aikoja!

Have You Heard About the Tale of Mailman Malone?

Koska mina olen. Niin monta kertaa, ettei enaa sormet ja varpaat riita laskutoimituksen suorittamiseen.

Darwinissa olessamme tapasimme Mr. Grumpyn vanhan ystavan Fairy Godfatherin jolle Mr. Grumpy on ollut toissa nuorena poikana. Tama ystavyys alkoi jo yli kaksikymmenta vuotta sitten, kun nuori Mr. Grumpy oli mennyt paukuttamaan Fairy Godfatherin ovea ja ilmoittanut oven avaneelle Fairylle
"I wanna learn how to break in horses, give me a job!"
Fairyn vastaus oli ollut vain lyhyt ja tyly "No!! Go away!!" ja taman jalkeen han oli paiskannut oven kiinni nuoren kolttiaisen naaman edesta.

Seuraavana paivana nuori Grumpy oli saapunut uudestaan hakkaamaan Fairyn ovea ja sama sananvaihto oli kayty uudelleen; "I wanna learn how to break in horses, give me a job!"
"No! Go away!!" ja taas ovi oli paiskattu kiinni.

Nuori Grumpy ei kuitenkaan viela nain  vahasta lannistunut, vaan saapui taas oven taakse seuraavana paivana. Ja taas seuraavana. Ja taas seuraavana. Ja niin edelleen, niin pitkaan etta Fairy Godfather sai tarpeekseen tasta kiusankappaleesta ja vihdoin ja viimein antoi Grumpylle toita. Ihan vain jotta han saisi vihdoin ja viimein nauttia aamupaiva paivaunistaan ilman etta joku tulee taas paukuttamaan ovea.

Ja tarinoita talta ajalta kun Grumpy teki toita Fairylle sain kuulla monen monituista kertaa. Kuinka vedonlyonnin paatteeksi oli ratsastettu hevonen paikalliseen pubiin sisalle hakemaan sille (siis hevoselle) tuopillinen olutta tai kenen vika oli kun Fairy oli mennyt ratsastamaan radalle ja unohtanut etta housun taskuissa oli iso nippu seteleita. Setelit olivat tietenkin tippuneet taskusta ja lennelleet pitkin poikin radalla, jonka seurauksena joka ikinen ratsastaja hanen perassaan oli hypannyt pois sen hetkisen ratsunsa kyydista ja alkanut jahdata taivaalta tippuvaa rahasadetta.

Mutta mitaan tai ketaan muuta ei muisteltu niin moneen otteeseen kuin Mailman Malonea. Nimen tama ruuna oli saanut yhdysvaltalaisen koripalloilijan Karl "Mailman" Malonen mukaan, 'because he always delivers'. Ja sen myos Mailman Malone teki. Nimittain kun tama ruuna paatti, etta ratsastaja tulee kyydista pois nyt, niin kenellakaan ei ollut enaa mahdollisuutta pysya selassa.

Pukittelun jalon taidon tama ruuna oli todellakin hionut huippuunsa. Eraan kerran Mr. Grumpy oli ratsastamassa Mailman Malonea pyoroaitauksessa karjasatulalla ja Mailman Malone oli laittanut parhaat temppunsa kehiin saadakseen nuoren Grumpyn pois kyydista. Tuohon aikaan nuori Grumpy harrasti myos rodeota, joten kaiken nakoisten ja kokoisten pukkikoneiden ratsastaminen oli tuonut loistavaa harjoitusta kyydissa pysymiseen ja sen takia han sinnittelikin pitkaan myos Mailman Malonen kyydissa. Mutta, lopulta myos han loysi itsensa istumasta maassa hiekan seassa. Tosin nuori Grumpy istui myos edelleen satulassa, molemmat jalat jalustimissa! Mailman Malone paitsi pukitti niin kovaa, etta nousi melkein pystysuoraan, mutta myos samalla veti itsensa etuosastaan niin suppuun, etta koko satula ratsastaja mukanaan oli luiskahtanut hevosen lapi!

Mailman Malonen hauskat tavat eivat tosin loppuneet vain ratsastajan tiputtamiseen. Nimittain kun ruuna oli saanut kyytilaisen maan kamaralle, koitti tama hevonen sen jalkeen hyokata kyseisen ratsastajan kimppuun. Hampaat irvessa, korvat pitkin niskaa painettuna ja etujaloilla huitoen ja iskien ruuna ajoi jokaisen tippuneen ensimmaisen aidan taakse pika vauhtia etsimaan turvaa hyokkaykselta. Mies tai nainen, nuori tai vanha, ei mitaan valia, Mailman Malone vihasi kaikkia.

Kuukausi toisensa peraan, Mailman Malone tiputti jokaisen haluamansa ratsastajan kyydistaan ja iski pukkikohtauksellaan arvaamattomasti milloin vain sattui ruunaa miellyttamaan. Hevonen paineli pukitellen pitkin autoteita tiputtaen ratsastajan asfaltille tai radalla tehdessaan kiitolaukka tyoskentelya pysahtyi kuin seinaan ja alkoi pukittamaan kuin paraskin villihevonen.

Fairy Godfather ja nuori Grumpy olivat kuitenkin lopulta saaneet Mailman Malonen startti valmiiksi ja kisoihin ja kisoissa Fairy oli kaynyt sanomassa porttipojille jotka lastaavat hevoset lahtoportteihin, etta alkaa missaan tapauksessa koittako taluttaa tata hevosta porttiin sisalle. Antakaa sen vain kavella itse sinne ja suljette portin sen perassa, silla jos joku koittaa sen sinne taluttaa, niin ei hyvaa seuraa.

Arvatkaa mita kavi? Tietenkin joku koitti taluttaa Mailman Malonen sisaan porttiin, jolloin hevonen oli hypannyt pystyyn, pyorahtanyt ympari ja lahtenyt latkimaan paikalta. Mennessaan Mailman Malone oli karistanut jockeyn kyydistaan ja lopulta paineli lapi laukkaradan aidoista ja havisi pusikkoon jattaen jalkeensa vain polypilven, holmistyneita porttipoikia ja kiukkuisen Fairy Godfatherin.

Kolme paivaa myohemmin hevonen oli loydetty seikkailemasta pusikosta, edelleen kisavermeet paallaan.

Uransa paattavat laukkahevoset ovat melkoisen kiistelyn aiheena taalla. Erinaiset jarjestot ja hyvaa tarkoittavat ihmiset kritisoivat jatkuvasti kuinka laukkaurheilun pitaisi tehda enemman ja enemman sijoittaakseen elakkeelle jaaneet laukkahevoset uudelle uralle ja uusiin koteihin. Tasta jatkuvasta valituksesta huolimatta, ettei laukkahevosten puolesta tehda tarpeeksi, oma kokemukseni on kuitenkin se etta suurin osa tapaamistani valmentajista haluaa saada omasta tallistaan uransa paattavat hevoset uuden elaman alkuun ja moni hevonen loytaa jo uuden omistajan ratsastajien ja muiden tallityontekijoiden joukosta. Hevosten lopettaminen on vaihtoehto enemmankin vain siina tapauksessa, kun heilla on aihetta epailla hevosen olevan vaarallinen ihmisille. Mika on vain jarkevaa ja vastuullista toimintaa minun mielestani.

Enta sitten kun on kyseessa Mailman Malonen kaltainen hevonen?

Mailman Malone oli kuitenkin yksi niista hevosista, joka teki pitkan, menestyneen ja maineikkaan uran laukkaratojen ulkopuolella. Vai mita luulet, voisiko enaa paljon parempaa rodeohevosta loytya?

Tuholaistorjuntaa

Hevostallien ikuinen ongelma josta ei paase yli eika ympari, on tietenkin pienet ruokavarkaat, eli hiiret. Ja kun asumme aivan tallin vieressa, niin nama pikku tuholaiset loytavat tietenkin myos tiensa sisalle taloon tallin nurkista pyorimasta. Kun asetuimme taloksi niin televisio ei suostunut millaan toimimaan, joten paikalle piti kilauttaa tietenkin korjaaja tarkistamaan tilannetta. Syykin toimimattomuuteen selvisi pian; pikku pirulaiset olivat syoneet antenninjohdon pilalle.

Tuholaisten haadossa ei ainakaan ole yhtaan avuksi houkutuslintu Duncan. Kun Duncan kay lavitse paivan ruoka tarjontaansa tiukalla "tykkaan, en tykkaa! Tykkaan, en tykkaa!!" valinnallaan, niin tuo en tykkaa-osasto saa kyytia sellaisella vauhdilla, etta jamia siita saa kerailla pitkankin matkan paasta hakista. Vaikka kuinka koittaa lakaista ja siivota rippeita pois kuistilta, niin aina sinne jaa jotakin myos hiirulaisille loydettavaksi. Yhtena iltana kun hilpaisin ripeasti kuistille ja laitoin valot paalle, niin kerkesin nahda kuinka yksi karvakaveri luikki kiireesti piiloon Duncanin hakin liepeilta. Kokoakin kaverilla oli sen verran, etta taisi menna enemmankin jo tuonne rotta kategoriaan. Yih!

Kissa olisi tietenkin erittain kateva otus vahentamaan hiiri ongelmaa, mutta kissa ja lintu samassa taloudessa? Ei taida toimia. Sita paitsi ulko- ja kulkukissat ovat jo tehneet erittain hyvaa tyota jarkyttaessaan Australian alkuperaista luontoa, joten en taida viitsia koittaa laittaa siihen ongelmaan viela omaa rikkaani rokkaan.

Enta rottakoira? No uutta koiraa ei ihan viela ole tulossa talouteen ja nykyisesta koirasta ei ole kylla nain
vaativaan tehtavaan. Tai siis 'ongelma' Kenguru-koiran kohdalla on se, etta se on alusta saakka koulutettu siihen ettei toisia elaimia purra tai jahdata. Aivan sama minka kokoinen elain on, siihen ei kosketa. Tasta seuraa tietenkin se, etta esimerkiksi Duncan komentaa Kenguru-koiraa miten tahtoo ja naapurin koirat tulevat kylaan syomaan sen evaat. Onneksi kaikki elaimet ei sentaan kayta sen kilttia kaytosta hyodyksi, silla naapurin lehmat ovat aivan rakastuneita Kenguruun ja tunne on molemmin puolinen. Iltalenkilla pitaa kayda niita aina pussailemassa.

Mutta takaisin onelgmaan, eli hiirien havitykseen. Paras ase niita vastaan on kuulemma kaarmeet ja tarkemmin sanottuna pythonit. Pythonit myrkyttomina ja ihmiselle vaarattomina kaarmeina ovat hyodyllisia hiirten havityksessa ja kun ne pitavat hiirikanna aisoissa ei jyrsijat myoskaan houkuttele paikalle niita myrkyllisia ja vaarallisia kaarmeita. Eli pitaisi saada niita houkuteltua jotenkin paikalle.

Mutta hei, onhan mulla ihan ikioma python! Nyt vain pitaisi opetella joko karmeskielta tai vaihtoehtoisesti koittaa keksia tapoja kuinka saisi koulutettua kaarmeen toimimaan hiirentappoaseena. Hirveen olisi katevaa, kun sen voisi paastaa irti ja Seymour kiertaisi talon puhdistaen sen hiirulaisista ja homman hoidettuaan palaisi takaisin omaan mokkiinsa. Samalla saastaisi ihan hurjan huimat summat rahaa, kun ei tarvitsisi ostaa jaisia rottia lemmikkikaupasta sille evaaksi. Siis win-win kaikille!

Koitinkin laittaa taman master planin toimintaan tassa yhtena iltana, kun televisiota katsellessa eras pikku hiirulainen kipitti suoraan meidan silmien alla tarkistamaan Duncanin yohakkia (siis tietenkin Duncan tulee yoksi sisalle nukkumaan). Ruokaa sielta ei loydy, mutta hiiri jai kuitenkin piilottelemaan hakin peitteiden valiin. Mina tietenkin innokkaana santasin koppaamaan Seymourin ulos asunnostaan aikomuksenani usuttaa se tuhoon tuomitun jyrsijan kimppuun. Suunntelma lahtikin lupaavan oloisesti kayntiin, kun Seymour kiemurteli peittojen valiin kohti pikku hiirta. Ongelmia alkoi tulla kun Seymour paattikin hiiren pyydystyksen sijaan pujotella itsena hakin pinnojen valiin ja ennen kuin kerkesin huutamaan "not there you stupid snake!", oli Seymour pujotellut itsensa hakin ylakulmaan tiukemalla otteella kuin Greenpeacen aktivisti saisi kahlittua itsensa oljylauttaan. Ja kaarmeen irrottaminen solmusta on aivan yhta hankalaa kuin sen aktivistinkin irrotus oljylautasta/ikitammesta/jaanmurtajasta.

Sita solmua avatessa hiiri kaytti tilaisuuden hyodykseen ja vilisti niin nopeaan kuin vain ikina pikku tassuistaan vain paasi ja katosi takaisin jonnekin omaan piiloonsa. Toivottavasti edes kertoo kavereilleen mita kauheuksia naki matkallaan ja varoittaa kaikkia enaa ikina matkaamasta tuohon paikkaan.

Tosin ei tama Seymourin serkkukaan oikein ollut hyodyksi tuholaistorjunnassa, mutta tuo taisi olla ihan ymmarettava erehdys. Siis oliko se nyt rotta vai koira?

Talon muita vieraita.

Keep Your Arms and Legs Inside the Vehicle!

Kun sen noin laittaa, niin hevosen selässä pysyminenhän on todella yksinkertaista. Jalat molemmin puolin = kaikki hyvin, jalat samalla puolella = ei hyvä. Simple as that! Tietenkin jotkin asiat tuovat vähän lisähaastetta itse toteutukseen.

Kun näin maalla ollaan, niin kaikkien hevosten perussäikyttely asioiden (puut, oksat, puskat, tuuli, jne. You name it)  lisäksi löytyy mukavasti vielä vähän lisää asioita jotka saavat ratsut pörisemään peloissaan. Kuten vaikka:

• Kengurut. Ylikasvaneet jäniksen ja rotan salasuhteen tuotokset tulevat yön aikana mussuttamaan nurmikkoa laitumille ja sen takia aamut aloitetaankin tekemällä "roo-run." Eli hyppään ensi töikseni aamulla keltaiseen peltoautoon ja rymistelen sillä pitkin rataa säikyttelemässä kenguruja. Pelkkä autolla kaasuttelu ympäri rataa ja torven soittaminen ei kuitenkaan vielä saa niitä poistumaan kokonaan paikalta, vaan välillä pitää hypätä autosta ulos ja napata mukaan salainen ase, eli juoksutusraippa. Sen kanssa sitten juoksen kenguruiden perässä mölisten kuin vähämielinen ja samalla huitoen ja räiskien raipalla, ajaen elikot mahdollisimman kauaksi pusikkoon.

• Linnut. Kakadut ja sorsat eivät haittaa, koska ne vain kulkevat tallin lähistöllä syöden hevosten tiputtamia ruoan jämiä. Mutta radan luokse on asettunut parvi mitä-lie-pitkänokka-lintuja, jotka odottavat että ratsastat mahdollisimman lähelle niitä ja vasta viime tingassa sitten lehahtavat parvena lentoon. Tietenkin säikyttäen samalla hevosen. Ekstrahaastetta tuo silloin tällöin kylässä pyörähtävä pelikaani (hei mate, ootkohan vähän eksyksissä? Meri löytyy tuooosta suunnasta!), joka koittaa sitten päästä lentoon kun hevonen tulee paikalle. Ja toinen tuollainen pienemmän puoleinen lintunen joka harrastaa tätä "lähden lentoon puskan takaa juuri kun olet kohdalla"- hommaa, on Wedge Tailed Eagle. Google kertoo suomen kieliseksi nimeksi Kiilapyrstökotkan ja siipien kärkiväliksi jopa vaatimattoman 230 cm.

• Villikoira. Itse koirasta ei ole tehnyt näköhavaintoa kun Mr. Grumpy ja yleisesti ottaen se ei itse häiriköi ratsastusta. Vain sen ruoan jämät. Kun keskelle rataa on jäänyt edellisen yön evästyksestä vain kengurun takajalat, niin se saa aikaiseksi ihan mukavat pörinät poneille.

• Peurat. Nelihenkinen peuraperhe päräyttää aina välillä kyläilemään. Harmi vaan, että ne tulee aina pitkän ruohikon lävitse, mikä on pidempää kuin itse pikku elikot. Pelkkä kahina käy, mutta mitään ei näy niiden lähestyessä. Sitten kun ne tulevat esiin joko laitumille tai radalle ja säikähtävät, niin ne sinkoilevat joka suuntaan kuin lauma flipperin palloja.

• Lehmät. Tilan molemmin puolin laiduntaa naapurien lehmät ja kaikki hevoset on koko pienen ikänsä niitä katsellut aidan takaa. Mutta tietenkin asia on aivan eri silloin, kun on ihminen selässä ja lehmät tulee hengailemaan aivan aidan taakse. Siinä ne seistä töllöttää tuijottaen tyhjillä lehmän silmillään aidan vieressä, kun pienet laukkahevoset saavat hermoromahduksen niiden arvostelevan katseen alla.

Tämä varsa jäi orvoksi 6 viikon ikäisenä, joten vanha tamma toimii hoitotätinä.

I'm Back in the Saddle Again!

Viimeksi olen ollut hevosen selässä silloin kun olimme vielä Broomessa, eli hommaan on tullut kivasti puolentoista vuoden tauko. Tässä välissä pitää vähän ihmetellä, että miten ihmeessä se niin pitkäksi kerkesi venähtämään? Mutta näköjään aika rientää silloin kun on hauskaa ja sitähän se oli krokotiilien kanssa, nimimerkillä ”ihan vähän taitaa olla niitä ikävä.”

Mutta hauskaa se on täälläkin ja vallankin kun olen taas päässyt hevosen selkään.  Siitäkin huolimatta, että olen potenut odotettavissa ollutta ratsastuksen tuomaa lihasten kipeytymistä ja jumitusta. Tähän kaikkeenhan olin jo henkisesti valmistautunut ennen kuin kiipesin yhdenkään hevosen selkään, mutta jotenkin silti odotin että edes jonkinlainen kunto olisi löytynyt.  Siis enhän kuitenkaan ole vain sängyssä maannut tuota koko aikaa, vaan ihan oikeaa fyysistä työtä tehnyt koko ajan! Aivan rapakuntoisena ei olisi selvinnyt mitenkään vaikka suoreissusta joka vielä käytiin vetäisemässä ennen Darwinista lähtöä. Nuoret pojat jotka aina jaksoivat mainostaa kuinka kovassa kunnossa ovat, olivat kovin hiljaisia poikia seuraavana päivänä. Kuulemma vähän ryydytti. Ja minulla kun ei reissu tuntunut painavan jaloissa yhtään, olisin voinut vaikka heti lähteä suolle uudestaan.

Kohti krokotiilinpesää!

Mutta siitä huolimatta vaikka kuinka koitin itselleni uskotella ettei ratsastus kävisi liian paljon kunnon päälle, niin jo ensimmäisen hevosen jälkeen puhalsin varmaan kovempaa kuin ratsu. Palasinpahan taas melko nopeasti takaisin maan pinnalle. Ja kuinka kipeäksi joka ikinen lihas kehossa tulikaan! Parin ekan päivän jälkeen aloin sovittelemaan sopimusta mielessäni itseni kanssa ja päädyin yksimielisesti itseni kanssa siihen tulokseen, ettei enää ikinä pidetä näin pitkää taukoa ratsastuksesta. Ei, ellei ole jotain aikuisten oikeasti hyväksyttävää syytä pysyä poissa hevosen selästä, kuten sairaus, onnettomuudet tai vaikka jokinlainen leikkaus. Nyt kun saan itseni taas ratsastuskuntoon, niin en halua ihan pian käydä uudestaan lävitse tätä kipua ja kolotusta. Piste.

Vähän aikaa täällä oltuamme, yksi laitumella lomaa viettänyt hevonen palasi takaisin töihin ja minun ratsuksi. Tämä kesämies oli vietellyt lomaa kokonaisen vuoden ja ulkonäkökin oli sen mukainen; iso maha, lihakset kadoksissa ja pitkä takkutukka harotti valtoimenaan joka suuntaan. Alkuun naureskelin tälle ulkonäölle, mutta nauru loppui lyhyeen kun tajusin että noilla samoilla sanoillahan voisi kuvailla myös minua. Kröhöm, siis kivan näköinenhän tuo hevonen on…

Bomber

Mutta ei muuta kuin hommiin, sekä minä että hevonen jotta saadaan molempien kunto kohoamaan ja  alkuun taisimmekin molemmat olla ihan yhtä uupuneita treenilenkin tehtyämme. Kunnes sitten muutaman päivän töiden jälkeen minä olin kipeä kuin olisin nokkosvitsalla selkääni saanut kun taas hevonen, Bomber muuten nimeltään, taas alkoi tuntea liikunnan riemun jaloissaan. Meidän kotiradan ’maali’suora on kevyttä ylämäkeä koko matkalta, täällä kun tasaista maata on hieman rajoitetusti tarjolla, ja tätä ylämäkeä laukatessa alkoi painoa tuntua käsillä enemmän ja enemmän kun juoksun riemu alkoi ottaa vallan Bomberista. Tässä vaiheessa minä tietenkin koitin terästää itseäni, että pitelen hevosen mukavassa pyöreässä laukassa ja työskennellään vahvasti koko matka mäen päälle. Ikävä kyllä, joka ikinen lihas käsivarsissani ilmoitti tässä vaiheessa, että me ei haluta tähän asiaan osaa eikä arpaa ja sitä paitsi, meidän lakisääteinen kahvitauko alkaa nyt! Ja kun käsivarret paineli tauolleen vatsalihasten tehdessä niille seuraa, Bomber melkein halkesi riemusta tajutessaan, että voi painella ihan omin luvin menemään ekstra kierroksen radalla. Minun ei auttanut kuin tyytyä nauttimaan kyydistä.

Eli ei auta kuin aloittaa perusteellinen kuntokuuri. Ratsastuslisenssin hankkimisesta en edes haaveile ennen kuin pystyn, kykenen ja jaksan ratsastaa tallin kaikki hevoset, joten en ole sitä hommaamassa ihan vielä ensi viikolla. En ehkä edes ensi kuussa.

No pain, no gain. No niin just joo, olisi silti ihan kiva nousta joku aamu ylös sängystä ilman, että joka paikkaa kolottaa.

Lännestä Itään

Piti katsoa Googlesta, että kuinka paljon on tullut tietä nieltyä sen jälkeen kun lähdimme Perthistä ja tulos on vaatimaton 7900km! Eli jonkin verran on tullut nähtyä Australian maalaismaisemaa. Tosin tällä viimeisimmällä legillä ei kovin paljoa vaihtelua ollut luvassa kun edessä oli vain suoraa tietä, suoraa tietä, suoraa tietä silmän kantamattomiin.

Kun pääsimme Queenslandin puolelle, ensin tuli vastaan valtavat maatilat. Perunapellolta näyttävät viljelykset olivat aivan jäätävän kokoisia. Itse ihmettellin, että kuinka maajussit oikein hoitavat vaikkapa peltojen lannoituksen. Siis körötteleekö Jussi traktorillaan pitkin peltoja koko pitkän päivän ja illan tullessa, tekee mitä? Tässä vaiheessa kun Jussi on todennäköisesti pääsyt ehkä vasta noin puoleen väliin peltojaan, joten ajeleeko hän traktorillaan takaisin kotiin siinä vaiheessa? Jos niin, niin kuinka Jussi tietää seuraavana päivänä mihin saakka oikein pääsi edellisenä päivänä? Vai jättääkö hän traktorin pellolle merkiksi siitä, mihin oikein on jääty ja kävelee kotiin? Jos taas näin, niin ei Jussi kerkeä kuin käydä kääntymässä kotonaan ennen kuin pitää taas lähteä takaisin tarpomaan traktorille jotta pääsee taas työn touhuun heti aikaisin aamulla. Kumpikaan vaihtoehto ei oikein kuullosta järkevältä, joten epäilen että ajattelen tätä asiaa aivan liian pienellä mittakaavalla. Niillä on pakko olla käytössään jonkinlaiset monsteripelit, millä nämä hommat hoidetaan. Kiinnostaisi vaan tietää, että millaiset ja kuinka se homma oikeasti hoituu. Mr. Grumpy ei vain suostunut pysähtymään yhdellekään tilalle, jotta olisin voinut käydä koputtamassa ovelle ja kyselemässä että "minä kun tässä vähän ihmettelin...?" Varsinainen tylsimys sekin.

Kun määränpää alkoi lähestyä, muuttui maisemakin melkolailla. Kukkulaa ja kumpua alkoi kasvaa joka puolella ja kohta saatiinkin ajella vuorotellen ylämäkeä ja alamäkeä ja taas ylämäki, alamäki, mutkitellen sinne ja tänne. Oltiin päästy Queenslandin hinterlandeille. Ja täällä mäkien keskellä on myös Herra Heinän tila, jonne olemme nyt asettuneet. Paikka on sisämaassa pienen kylän vieressä ja Brisbaneen ja Sunshine Coastille on molempiin noin tunnin ajomatka täältä.

Herra Heinä on taas itse kiinteistönvälittäjä joka harrastaa laukkahevosia ja ihan harrastus mielessä ensin on hommattu tila, jotta voi pitää muutamaa hevosta kotona. Muutaman hevosen jälkeen tuli taas 'ihan vaan pari' lisää ja hupsista vaan, ennen kuin kukaan kerkesi edes huomata kuinka homma lähti käsistä, on kotona jo lauma treenihevosia, siitostammoja ja varsoja. Ne taas tarvitsee seurakseen lisää jaardeja, laitumia, pyöröaitauksen, kävelytyskoneen, oman treeniradan ja lätkästään vielä lisäksi omatekoinen hevosten 'uima-allas' (eli iso kuoppa maassa, mutta hei, se hoitaa homman!). Kaikki ihan vaan tällä lailla harrastelu pohjalta, juu nou.

Ai hei, mikä sun nimi on?

Entäs sitten tämä kaveri? Tämä Green tree frog on päättänyt, että haluaa asua meidän vessanpöntössä. Olen onkinut sen ulos sieltä jo useampaan otteeseen ja vienyt sen pihalle, mutta aina se löytää tiensä sinne takaisin joten olkoon siellä sitten jos se kerran on niin loistava paikka asua. Katsotaan onko se vielä niin ihana paikka sen jälkeen, kun joku lauantai-ilta on vetäisty chilli sapuskat naamariin ja maisteltu vähän viskiä ja seuraavana aamuna käydään sitten töräyttämässä trumpetti soolot pyttyyn. Voi olla, että sen jälkeen pikku sammakko pakkaa laukkunsa melko vikkelään.

Ja kun matka on aloitettu Intian Valtameren rannalta, käyty tarkistamassa Timorinmeri, niin olihan se mentävä myös tutustumaan Tyyneen Valtamereen heti kuin mahdollista, ja hyvältähän sen näytti. Täytyy painella bikiniostoksille!

Ruoka-aika! Part 2.

Huh huh, pitkä ajomatka sai takapuolen syväpuudutus tilaan, mutta muuten matka sujui onneksi ongelmitta. Ei edes onneksi onnistuttu kolaroimaan keguruiden kanssa, tosin yksi skippy jossain Pohjois-Territorion ja Queenslandin rajan tuntumassa todennäköisesti potee jokseenkin kipeää häntää. Tämä itsemurha kandidaatti koitti väen vängällä tunkea auton alle, mutta onnistuttiin väistämään juuri sen verran ettei tainnut jäädä kuin häntä renkaan alle. Toivottavasti otti opikseen tuosta läheltä piti-tilanteesta. Epäilen kuitenkin.

Mutta kun vielä koitamme täällä saada arkea rullaamaan normaalisti, niin ajattelin että voisin käyttää tämän tilaisuuden postatakseni lupaamiani ruoka-aika videoita Crocodyluksesta.

Eka videossa esiintyy vielä vauva-osaston lapsukaisia, juuri vuoden vanhoiksi kääntyneet Australiankrokotiilit. Niillä on myös lempinimi 'Hungry Hippos', koska super ujot vauvat muistuttaa jokseenkin tuota peliä.

Toisena on parkin omat pikku koiranpennut, eli Mississippinalligaattorit. Niillä on niin leppoisa luonne, että kaikki parkin työntekijät tykkäävät niistä. Ja kuinka kukaan voisi olla tykkämättä niistä, katsokaa nyt miten suloisia ne on!

Kuinka monta alligaattoria löydät kuvasta?

Feed us!

Ja tietenkin lopuksi parkin kaikesta khuuleimmat asukkaat, eli suistokrokotiilit! Videossa esiintyy minun suosikki breederi pariskunta, molemmat näistä krokoista on aina erittäin aktiivinen ja kaikessa hommassa heti mukana täysillä. Tosin todistin myös tapausta kun naaras puollusti pesäänsä niin raivolla, että kiipesi puoliksi aidan ylitse koittaessaan purra ohitse kävelevää työntekijää. Ei jäänyt paljoa pään ja krokotiilin hampaiden väliin tyhjää...

Huomatkaa krokotiilin pään koko verrattuna ihmiseen.

Got to Love Crocs

I Love Gypsy Life

Enää puolitoista viikkoa elämistä Darwinissa jäljellä. Ensi viikolla pakkaamme taas auton täyteen vähään karsitulla omaisuudellamme ja helmikuun 6. päivä on tarkoitus startata ennen kukonlaulua tien päälle. Täytyy vain toivoa sormet ristissä, ettei nämä viime aikaiset monsuunisateet saa teitä tulvimaan liikaa jolloin on mahdollisuus että jäämme jumiin joko jo Darwiniin tai sitten jonnekin tien päälle. Edessä olisi kuitenkin yli 3300 kilometriä ajamista.

Hieman harmittaa jättää taas taakse mahtavia ihmisiä sekä tietenkin mahtava työ. Pakko on todeta, että krokotiilit ovat saaneet minut kokonaan pauloihinsa; niille kun antaa pikkusormen niin ne vievät koko käden mennessään. Olen päässyt kokemaan mahtavia hetkiä näiden eläinten kanssa ja tiedän ettei kovin moni voi sanoa samaa.

Mutta  kun yhden oven sulkee, niin toinen aukeaa ja nyt on taas aika katsoa mitä muuta tie tuo tullessaan.  Ei voi tietää kuinka mahtavia tilaisuuksia on odottamassa ellei lähde kokeilemaan onneaan. Eikö niin?

Niin, ja olen viime päivien aikana kerännyt melkoisen määrän kuvia ja videomateriaalia parkista, joten kunhan saan vähän enemmän aikaa istahtaa alas ja käydä niitä lävitse niin postailen kuvia ja tarinaa niistä tänne.

Permits and Paperwork

Seymour the Snake muutti meille asumaan kun tämän matelijan aikaisempi omistaja muutti uuden työpaikan
perässä uuteen paikkaan, eikä asuntoon saanut ottaa lemmikkejä. Tai ainakaan käärmeitä. Koska hän työskentelee Parks and Wildlifen Rangerina, oli Seymour alunperin tullut hänelle kun pikku käärme oli löydetty jostain paikasta missä sen ei olisi pitänyt olla. Rangereilla on ihan työn puolesta luvat pitää luvanvaraisia eläimiä kotona, mutta muiden halukkaiden pitää hakea luvat erikseen niiden pitoon.

Kun meillä töissä sitten yksi tämän Rangerin kavereista kysäisi haluaako kukaan käärmettä ilmaiseksi, huomasin (taas kerran) että huusin "minä, minä, minä!!" käsi ilmassa huitoen ennen kuin edes tajusin mitä olen tekemässä. Alan pikku hiljaa huomaamaan itsessäni sellaisen tavan, että aina kun eläimiä on tarjolla niin minä olen niitä ensimmäisenä ja kovimpaan ääneen varaamassa itselleni. Eläintarha ei, ehkä onneksi, ole kuitenkaan vielä onnistunut kasvamaan kovin suureksi, todennäköisesti siksi että yleensä löytyy joku joka tätä tapaa koittaa jarruttaa. Nuorempana se oli tietenkin vanhemmat (en saanut kissanpentua, en) ja nykyisin tietenkin Mr. Grumpy.

Käärmeen kuitenkin sain itselleni, onhan se varmaan yksi helpoimmista lemmikeistä hoitaa mitä löytyy. Kunhan muistaa ruokkia viikon parin välein ja tietty samalla tahdilla sitten siivota jätökset. Matelijat kun eivät ihmisen seuraa kaipaa samaan tapaan kuin koirat tai vaikka kakadu.

Koska minun viisumi oli vielä vaiheessa ja odottamassa lopullista päätöstä immigrationilta, niin päätettiin hakea lupa matelijan pitämiseen Mr. Grumpylle. Luvan saanti ei ole mitenkään vaikeaa, sen kun täyttää paperit ja laittaa hakemuksen menemään paikalliseen Parks and Wildlifen toimistoon. Puhelinsoitto saattaa tulla ja kyselyä vähän enemmän, joskus tilat missä eläintä tullaan pitämään halutaan tarkistaa ennen luvan myöntämistä. Tämä kuitenkin tapahtuu yleensä vain kun lupaa haetaan ensimmäistä kertaa tai tapauksissa joissa halutaan pitää jotain vähän vaarallisempaa tai muuten erikoisempaa. Kuten myrkkykäärmeitä tai poikkeusluvalla pidettäviä isoja krokotiilejä. Meille lupa tuli kuitenkin samantein ilman mitään lisätarkistuksia, ehkäpä he katsoivat meidän olevan kykeneviä käärmen hoitoon ihan työn puolesta?

Ennen lupahakemuksen lähettämistä selailin papereita mihin oli kirjattu ylös mitkä eläimet tarvitsevat luvan; käärmeet, liskot, krokotiilit, jotkin linnut, kengurut, wallabit yms. Eli melkein kaikki, tai ainakin jollakin tapaa suojellut Australian luonnon alkuperäiset eläimet. Nyt joku tarkkasilmäisempi olisi kiinnittänyt enemmän huomiota tuohon 'jotkin linnut' kohtaan, mutta minulle ei tullut edes mieleen miettiä sitä sen tarkemmin.

Nyt kun lähtö lähenee koko ajan, niin ajankohtaiseksi tuli myös alkaa selvittämään Seymourin siirtolupaa. Nyt kun näin kätevästi ollaan krokotiilifarmilla/eläintarhassa töissä ja mistä eläimiä lähetetään tai vastaanotetaan ympäri Australiaa, niin ei kun kysäsemään asiaa tarkemmin eläintarhan esimieheltä Simonilta, että minkä näköinen lappu sitä pitää täyttää. Samalla kun Simon neuvoi Seymourin lupaa, niin hän kysäisi myös että missä kunnossa linnun lupa on? Tässä vaiheessa hieman naama venähti, että 'häh? Mikä lupa? Ei sillä ole mitään lupia.'

Sainpa sitten pikaopastuksen siitä, että Duncanilla olisi pitänyt olla lupa paitsi silloin kun toimme sen Länsi-Australiasta Territorioon, niin Major Mitchell kakadujen pito on noin niin kuin muutenkin luvanvaraista. Onko meillä lupa? Arvasit oikein, ei tietenkään. Siis Sulphur Crested ei tarvitse lupaa, Corella ei tarvitse lupaa eikä tarvitse Galahkaan, mutta tietenkin Majorit ovat niiden muutamien harvojen kakadujen joukossa, jotka tarvitsevat. Ja jos jäisimme taas rajaa ylittäessä kiinni siitä, että meillä on luvaton eläin, niin lintu lähtisi takavarikkoon saman tein.

Joten tämä mielessä meinasi pikkasen jännäkakka alkaa koputella kalsarin lahjetta kun otettiin puhelua Parks and Wildlifen toimistoon, että tuota, tuota, hups vaan? Taas saa kuitenkin kiittää aussien rennompaa otetta niin moneen asiaan. Kunhan saimme tilanteen selvitettyä, niin meille tokaistiin vain, että 'no worries, lisätään se mukaan tähän teidän jo olemassa olevaan lupaan.' Huh helpotusta.

Jotenkin epäilen, ettei Suomessa olisi ihan näin helpolla livahdettukaan sääntöjen rikkomisesta...?

Lähtölaskenta Alkaa

Nyt se on päätetty. Siis se, milloin ja minne lähdemme. Aion kuitenkin olla sen verran tylsä ja ärrrsyttävän mysteerisalailupiilottelu-pelle, etten aivan vielä kerro tarkkaa määränpäätä mihin lähdemme. Mutta itään päin me täältä joka tapauksessa suuntaamme. Kunhan pääsemme perille saakka ilman ongelmia ja hommat alkaa luistamaan, niin sitten kerron enemmän siitä mihin päädyimme.

Minullahan ei ole töissä irtisanomisaikaa laisinkaan ja voisin periaatteessa lähteä matkaan vaikka päivän varoituksella, mutta Mr. Grumpyn täytyy antaa vähintään kahden viikon lähtölaskenta ja huomenna hän käykin ilmoittamassa ilo uutiset pomolle. Tarkotuksena on siis antaa kaksi viikkoa sekä muutaman päivän varoitus töihin ennen helmikuun alkupuolen lähtöämme.

Nyt kun on varmaa, että vietämme enää viimeisiä viikkoja täällä, niin olen koittanut kuljettaa kameraa töissä mukana niin paljon kuin mahdollista. Kaikki mahdollinen vähänkin mielenkiintoinen on tallennettava ja kuvattava. Tällä periaatteella siis tunginkin itseni väkisin mukaan yhtenä iltapäivänä ruokkimaan eläintarhan kissoja.

Eikö olekin Leo ihan mahdottoman lutuisen näköinen?

Shebe on saanut osakseen hieman kyseenalaista mainetta. Jokin aika ennen kuin minä aloitin työt parkissa, oli joku vapaaehtoistyöntekijä saanut kuningas idean koittaa antaa typylle pienen rapsutuksen korvan takaa ruoka-aikaan. Shebe oli ollut asiasta hieman erimieltä ja miekkonen oli päätynyt sairaalaan kursittavaksi. Käsi saatiin kuulemma kasattua kuitenkin takaisin yhdeksi kappaleeksi joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Private Quintus Rama on hyvin isänmaallinen, onhan hän varmasti Australian puolustusvoimien 5. pataljoonan nimekkäin jäsen. Tässä kuvassa kuitenkin vasta heränneenä, juuri sopivasti iltapalalle.

Rama (oik.) ja sisko Durga.

Todistusaineistoa siitä, että olen oikeasti päässyt ruokkimaan tiikereitä!

Do It Like the Aussies Do

Suomi-lapparini on talla hetkella sairaslomalla enka ole viela saanut hoidettua sita kuntoon, joten kuten varmasti jo huomasit ovat a:t ja o:t ilman pilkkujaan. Ja jos toivoit etta saisin postattua lupamaani elavaa kuvaa taalta, niin joudut myos pettymaan. Toissa on vain ollut aivan liian kiireista, etta olisin kerinnyt leikkimaan valokuvaajaa.

Olemme tehneet lisaa aikaisemmin mainitsemiani isoja krokotiili muuttoja ja lisaa on vain tulossa. Parkin kaikki tuhannet krokotiilit on lajiteltava noin puolen vuoden valein ja jaettava uusiin koteihinsa koon mukaan. Talla valtetaan tietenkin se, etta isommat krokotiilit paasisivat kiusaamaan pienempiaan.

Viimeisin muutto tehtiin vain pari paivaa sitten ja ikava kylla emme talla kertaa selvinneet taysin ilman onnettomuuksia. Kun paiva oli jo lopuillaan ja aivan viimeisia krokotiileja paastettiin irti uusiin asumuksiinsa, niin yksi tyontekijoista paatyi epaonnekseen krokotiilin puruleluksi. 11 tikkia kasivarteen ja onni onnettomuudessa oli, etta hampaat olivat juuri ja juuri menneet janteen molemmin puolin. Itse selvisin paivasta onneksi vain lukuisin mustelmin ja yhdella vahalta-piti tilanteella.

Yksi tuhma krokotiili kuvitteli tilaisuutensa tulleen, kun kumarruin poimimaan yhta jo tainnutettua ja teipattua yksiloa. Tama tuhmeliini oli hyokannyt suoraan kohti persaustani, mutta onneksi toinen tyontekjia kerkesi viime hetkella monottaa krokotiilia kesken sen ilmalennon kohti takalistoani ja siten muuttaa sen suuntaa juuri sopivasti. Itse kerkesin vain huomata, kun leuat kalahtivat yhteen aivan oikean pakarani vierella ja sen jalkeen paikalta vikkelasti poistuvan krokotiilin. Taisin olla todella lahella saada muutaman krokotiilin tekeman arven, ainakin mita voi paatella tilannetta todistaneiden saikahtaneista ilmeista ja "oh my God, that was so close!" huudoista. No hups vaan.

 

Tammoisen pitkan ja hikisen paivan paatteeksi hieman nolottaa lahtea kaymaan kaupassa suoraan toista, mutta hei, maassa maan tavalla! Toisin kuin Suomessa, jossa on tapana vaihtaa tyovaatteet paalle toihin tullessa ja taas toista lahtiessa vaihdetaan takaisin siviilivaatteisiin, niin taalla joka kaupan kassa, pankkivirkailija, rakennustyolainen, hoitaja tai mika vaan oletkaan, kulkee tyomatkat rinta rottingilla molempiin suuntiin tyovaateet paallansa. Osa jatkaa myos pubiin muutamalle oluselle edelleen niissa samoissa tyovaatteissa mitka on aamulla paallensa vetanyt. Kun ihmettelin tata tapaa aaneen, niin selityksena oli se, ettei kukaan tietenkaan jaksa vaihtaa vaatteita kymmeneen kertaan paivassa. Sehan olisi vain typeraa ja ajan hukkaa. No tietenkin, olinpas tyhma kun en sita heti tajunnut.

On talla tavalla tietenkin puolensakin, jos niin haluaa ajatella. Mietippa sita ihanaa hajujen ja aromien seka melskaa jonka jokainen krokotiilifarmilla tyoskenteleva on paivan loppuun mennessa saanut osakseen. Jollet ole sattunut ottamaan aamukylpya deodorantissa pyorien, niin jonkin asteista hien hajua on mahdoton valttaa. Tahan kun viela lisaa tujakan loyhkan joka lahtee kananpaista ja -sydamista ja joka tartuu vaatteisiin yllattavan nopeasti, alkaa tuoksu olemaan jo melko eksoottinen. Pisteena i:n paalla on sitten se lemahdus, joka lahtee siita jos on sattunut jaamaan 'tulen alle', eli onnistunut saamaan tuoreet krokotiilin sonnat suoraan paallensa. Tottumattomalle tama hajukoktail on pyorryttava, mutta onneksi olen jo itse siihen tottunut.

Mutta kun talla nakymattomalla voimalla varustautuneena astuu ihmisruuhkaan niin voi olla aivan varma siita, etta ihmismassat jakautuvat tielta kuin Punainenmeri Mooseksen edessa konsanaan, ja aivan omassa ylhaisessa yksinaisyydessa saa juustohyllylla valkkailla etta mitahan sita tanaan ostaisi.