Keep Your Arms and Legs Inside the Vehicle!

Kun sen noin laittaa, niin hevosen selässä pysyminenhän on todella yksinkertaista. Jalat molemmin puolin = kaikki hyvin, jalat samalla puolella = ei hyvä. Simple as that! Tietenkin jotkin asiat tuovat vähän lisähaastetta itse toteutukseen.

Kun näin maalla ollaan, niin kaikkien hevosten perussäikyttely asioiden (puut, oksat, puskat, tuuli, jne. You name it)  lisäksi löytyy mukavasti vielä vähän lisää asioita jotka saavat ratsut pörisemään peloissaan. Kuten vaikka:

• Kengurut. Ylikasvaneet jäniksen ja rotan salasuhteen tuotokset tulevat yön aikana mussuttamaan nurmikkoa laitumille ja sen takia aamut aloitetaankin tekemällä "roo-run." Eli hyppään ensi töikseni aamulla keltaiseen peltoautoon ja rymistelen sillä pitkin rataa säikyttelemässä kenguruja. Pelkkä autolla kaasuttelu ympäri rataa ja torven soittaminen ei kuitenkaan vielä saa niitä poistumaan kokonaan paikalta, vaan välillä pitää hypätä autosta ulos ja napata mukaan salainen ase, eli juoksutusraippa. Sen kanssa sitten juoksen kenguruiden perässä mölisten kuin vähämielinen ja samalla huitoen ja räiskien raipalla, ajaen elikot mahdollisimman kauaksi pusikkoon.

• Linnut. Kakadut ja sorsat eivät haittaa, koska ne vain kulkevat tallin lähistöllä syöden hevosten tiputtamia ruoan jämiä. Mutta radan luokse on asettunut parvi mitä-lie-pitkänokka-lintuja, jotka odottavat että ratsastat mahdollisimman lähelle niitä ja vasta viime tingassa sitten lehahtavat parvena lentoon. Tietenkin säikyttäen samalla hevosen. Ekstrahaastetta tuo silloin tällöin kylässä pyörähtävä pelikaani (hei mate, ootkohan vähän eksyksissä? Meri löytyy tuooosta suunnasta!), joka koittaa sitten päästä lentoon kun hevonen tulee paikalle. Ja toinen tuollainen pienemmän puoleinen lintunen joka harrastaa tätä "lähden lentoon puskan takaa juuri kun olet kohdalla"- hommaa, on Wedge Tailed Eagle. Google kertoo suomen kieliseksi nimeksi Kiilapyrstökotkan ja siipien kärkiväliksi jopa vaatimattoman 230 cm.

• Villikoira. Itse koirasta ei ole tehnyt näköhavaintoa kun Mr. Grumpy ja yleisesti ottaen se ei itse häiriköi ratsastusta. Vain sen ruoan jämät. Kun keskelle rataa on jäänyt edellisen yön evästyksestä vain kengurun takajalat, niin se saa aikaiseksi ihan mukavat pörinät poneille.

• Peurat. Nelihenkinen peuraperhe päräyttää aina välillä kyläilemään. Harmi vaan, että ne tulee aina pitkän ruohikon lävitse, mikä on pidempää kuin itse pikku elikot. Pelkkä kahina käy, mutta mitään ei näy niiden lähestyessä. Sitten kun ne tulevat esiin joko laitumille tai radalle ja säikähtävät, niin ne sinkoilevat joka suuntaan kuin lauma flipperin palloja.

• Lehmät. Tilan molemmin puolin laiduntaa naapurien lehmät ja kaikki hevoset on koko pienen ikänsä niitä katsellut aidan takaa. Mutta tietenkin asia on aivan eri silloin, kun on ihminen selässä ja lehmät tulee hengailemaan aivan aidan taakse. Siinä ne seistä töllöttää tuijottaen tyhjillä lehmän silmillään aidan vieressä, kun pienet laukkahevoset saavat hermoromahduksen niiden arvostelevan katseen alla.

Tämä varsa jäi orvoksi 6 viikon ikäisenä, joten vanha tamma toimii hoitotätinä.

I'm Back in the Saddle Again!

Viimeksi olen ollut hevosen selässä silloin kun olimme vielä Broomessa, eli hommaan on tullut kivasti puolentoista vuoden tauko. Tässä välissä pitää vähän ihmetellä, että miten ihmeessä se niin pitkäksi kerkesi venähtämään? Mutta näköjään aika rientää silloin kun on hauskaa ja sitähän se oli krokotiilien kanssa, nimimerkillä ”ihan vähän taitaa olla niitä ikävä.”

Mutta hauskaa se on täälläkin ja vallankin kun olen taas päässyt hevosen selkään.  Siitäkin huolimatta, että olen potenut odotettavissa ollutta ratsastuksen tuomaa lihasten kipeytymistä ja jumitusta. Tähän kaikkeenhan olin jo henkisesti valmistautunut ennen kuin kiipesin yhdenkään hevosen selkään, mutta jotenkin silti odotin että edes jonkinlainen kunto olisi löytynyt.  Siis enhän kuitenkaan ole vain sängyssä maannut tuota koko aikaa, vaan ihan oikeaa fyysistä työtä tehnyt koko ajan! Aivan rapakuntoisena ei olisi selvinnyt mitenkään vaikka suoreissusta joka vielä käytiin vetäisemässä ennen Darwinista lähtöä. Nuoret pojat jotka aina jaksoivat mainostaa kuinka kovassa kunnossa ovat, olivat kovin hiljaisia poikia seuraavana päivänä. Kuulemma vähän ryydytti. Ja minulla kun ei reissu tuntunut painavan jaloissa yhtään, olisin voinut vaikka heti lähteä suolle uudestaan.

Kohti krokotiilinpesää!

Mutta siitä huolimatta vaikka kuinka koitin itselleni uskotella ettei ratsastus kävisi liian paljon kunnon päälle, niin jo ensimmäisen hevosen jälkeen puhalsin varmaan kovempaa kuin ratsu. Palasinpahan taas melko nopeasti takaisin maan pinnalle. Ja kuinka kipeäksi joka ikinen lihas kehossa tulikaan! Parin ekan päivän jälkeen aloin sovittelemaan sopimusta mielessäni itseni kanssa ja päädyin yksimielisesti itseni kanssa siihen tulokseen, ettei enää ikinä pidetä näin pitkää taukoa ratsastuksesta. Ei, ellei ole jotain aikuisten oikeasti hyväksyttävää syytä pysyä poissa hevosen selästä, kuten sairaus, onnettomuudet tai vaikka jokinlainen leikkaus. Nyt kun saan itseni taas ratsastuskuntoon, niin en halua ihan pian käydä uudestaan lävitse tätä kipua ja kolotusta. Piste.

Vähän aikaa täällä oltuamme, yksi laitumella lomaa viettänyt hevonen palasi takaisin töihin ja minun ratsuksi. Tämä kesämies oli vietellyt lomaa kokonaisen vuoden ja ulkonäkökin oli sen mukainen; iso maha, lihakset kadoksissa ja pitkä takkutukka harotti valtoimenaan joka suuntaan. Alkuun naureskelin tälle ulkonäölle, mutta nauru loppui lyhyeen kun tajusin että noilla samoilla sanoillahan voisi kuvailla myös minua. Kröhöm, siis kivan näköinenhän tuo hevonen on…

Bomber

Mutta ei muuta kuin hommiin, sekä minä että hevonen jotta saadaan molempien kunto kohoamaan ja  alkuun taisimmekin molemmat olla ihan yhtä uupuneita treenilenkin tehtyämme. Kunnes sitten muutaman päivän töiden jälkeen minä olin kipeä kuin olisin nokkosvitsalla selkääni saanut kun taas hevonen, Bomber muuten nimeltään, taas alkoi tuntea liikunnan riemun jaloissaan. Meidän kotiradan ’maali’suora on kevyttä ylämäkeä koko matkalta, täällä kun tasaista maata on hieman rajoitetusti tarjolla, ja tätä ylämäkeä laukatessa alkoi painoa tuntua käsillä enemmän ja enemmän kun juoksun riemu alkoi ottaa vallan Bomberista. Tässä vaiheessa minä tietenkin koitin terästää itseäni, että pitelen hevosen mukavassa pyöreässä laukassa ja työskennellään vahvasti koko matka mäen päälle. Ikävä kyllä, joka ikinen lihas käsivarsissani ilmoitti tässä vaiheessa, että me ei haluta tähän asiaan osaa eikä arpaa ja sitä paitsi, meidän lakisääteinen kahvitauko alkaa nyt! Ja kun käsivarret paineli tauolleen vatsalihasten tehdessä niille seuraa, Bomber melkein halkesi riemusta tajutessaan, että voi painella ihan omin luvin menemään ekstra kierroksen radalla. Minun ei auttanut kuin tyytyä nauttimaan kyydistä.

Eli ei auta kuin aloittaa perusteellinen kuntokuuri. Ratsastuslisenssin hankkimisesta en edes haaveile ennen kuin pystyn, kykenen ja jaksan ratsastaa tallin kaikki hevoset, joten en ole sitä hommaamassa ihan vielä ensi viikolla. En ehkä edes ensi kuussa.

No pain, no gain. No niin just joo, olisi silti ihan kiva nousta joku aamu ylös sängystä ilman, että joka paikkaa kolottaa.