Kävin tässä tammi- helmikuun aikana pyörähtämässä muutaman viikon verran Suomessa järjestelemässä asioitani. Tehtävien asioiden listalla oli mm. käynti maistraatissa selvittelemässä naimalupia, kelalle ilmoitusta että katoan Suomen kamaralta ja ennen kaikkea tyhjentämässä varastoon jätettyjä tavaroitani. Ikaalisista muutettuani vein kaikki huonekaluni vuokravarastoon säilöön ja kaikki pienempi sälä päätyi äitini kellarikomeroon. Huonekalut tosin löysivät uuden kodin jo ennen Suomeen saapumistani, kun serkkuni koki yllättäen pakottavaa tarvetta asunnon sisustamiselle. Siis yksi asia vähemmän tehtävänä ja ennen kaikkea yksi rahareikä taas poissa päiväjärjestyksestä.
Suurin työ olikin tavaroissa jotka olivat päätyneet äitini varastoa täyttämään. Ja siis kun puhun tavaroista, tarkoitan nimenomaan vaatteita. Järjestelin kaikki varastosta löytyvät vaatteeni kolmeen eri ryhmään, eli vaatteisiin jotka ottaisin mukaani (joka oli häviävän pieni kasa, vain kesäisiä toppeja ja hameita), vaattteisiin jotka jättäisin varastoon säilöttäväksi Suomen käyntejäni varten (kaikki vähän paremmat ja kivan näköiset vaatteet mutta kuitenkin kohtuudella ja sisältäen jopa toppavaatteitakin) sekä vaatteet jotka saisi jakaa taivaan tuuliin ja tämä oli se kasa josta kasvoi hämmentävän suuri pino. Siis miten ihmeessä minulla on voinut olla näin paljon vaatteita, kun kuitenkaan ikinä ei löydy mitään sopivaa päälle pantavaa?!? Varastosta tuntui löytyvän loputtomasti säkkejä ja laatikoita ja jokaisesta löytyi vain lisää ja lisää vaatteita ja tätä jatkui siihen pisteeseen saakka, että aloin tuntea itseni jo epätoivoiseksi. Mutta onneksi minä en ole kuitenkaan se, jonka pitää löytää näille kaikille räteille uudelleen sijoituskohde. Taktisella vedolla jätin nämä röykkiöt äitini huoleksi, jotta hän voi niitä jakaa kenelle parhaaksi katsoo.
Suomen vierailun aikana minulla oli myös syntymäpäivät ja tälle viikonlopulle rakkaat ystäväni olivat järjestäneet minulle ohjelmaa synttäri/polttari teeman mukaisesti. Long story short; hauskaa oli enemmän kuin pitkään aikaan ja aamulla taisi useampikin herätä hieman käheällä kurkulla ja ehkäpä aavistuksen verran jomottavalla päällä. Kuitenkin kohta näiden hilpeiden juhlien jälkeen sain olla sanomassa haikeita hyvästejä ystävilleni ja lento eteläisen pallon puoliskon auringon alle oli odottamassa paljon pikaisemmin kuin olisin toivonutkaan. Mutta olisihan kaikkien näiden jäähyväisten jälkeen hyvääkin odottamassa, sillä tiesin Mr. Grumpyn odottavan minua lentokentällä ja aivan varmasti hänellä olisi minulle jonkin lainen lahjakin valmiina menneen merkkipäiväni johdosta.
Lentoni takaisin Australiaan sujui sutjakkaasti ja kuten odotettua, Mr. Grumpy oli minua kentällä vastassa. Lahjaa ei ollut mukana, mutta jälleennäkemisen riemussa ei sellaista pientä sivuseikkaa edes tullut muistaneeksikaan. Päivä tai kaksi paluuni jälkeen tuli mieleeni udella, että minullahan oli syntymäpäivät, mitäs olet hankkinut lahjaksi minulle? Ensimmäinen vastaus Mr. Grumpylta oli, että ”sä et ollut täällä silloin kun sun synttärit oli, ei siitä silloin pidetä.” Kuten arvata saattaa, saatoin ehkä hieman pahoittaa mieleni tästä. Seuraaviin kyselyihin syntymäpäivälahjastani sain edelleen yhtä välinpitämättömiä vastauksia ja lopulta olin todella harmistunut näin räikeästä laiminlyönnistä. Olinhan ollut aivan varma, että minua muistettaisiin jollakin tavoin merkkipäiväni johdosta, vallankin kun kyse oli pyöreistä vuosista, mutta näköjään en saisi minkään laista lahjaa herralta.
Mutta minkäs teet, lahjaa ei näy eikä kuuluu vaikka mieltäni kuinka osottaisin joten ei auta muuta kuin mennä eteenpäin. Vallankin kun työt odottaa. Ennen Suomeen lähtöäni tein töitä kahdelle tallille, mutta poissa ollessani pojat täällä olivat säätäneet asioita niin, etten tiedä oikein itsekään tällä hetkellä kenelle teen ja mitä. Joten olen vain ilmestynyt sille tallille minne minun on käsketty ilmestyä ja teen tekemistä vailla olevat hommat. Ei kai siinä muuta. Tein myös sunnuntai vuoron tallilla jotta Mr. Grumpykin saisi edes yhden vapaapäivän kolmen kuukauden sisään ja hommiin kuului tänään myös kisareissu Pinjarraan sträppäämään. Tämän jännittävältä kuulostavan sanan takana on niinkin arkinen työnkuva, kuin kisahoitajan hommat. Siis taluttelua, pesemistä ja uljaan laukkaratsun seuraneitinä toimiminen.
Pinjarrasta palatessani sain tekstiviestin puhelimeeni, etten saisi mennä makuuhuoneeseen jollei Mr. Grumpy olisi paikalla. Mitähän ihmettä siellä on oikein puuhasteltu poissa ollessani? Kun pääsimme takaisin tallille ja hevoset oli saatu pois rekan kyydistä ja hoidettua yöpuulle, suuntasin kotiin miettien mitä kummaa minulla olisi siellä vastassa. Ensimmäisenä kohdalleni tuli Mr. Grumpy intoa puhkuen ja hänen toimestaan minut talutettiin hyvin rivakalla tahdilla makuhuoneen ovelle. Tässä vaiheessa käsky kävi sulkea silmät, minkä jälkeen minut ohjattiin peremmälle huoneeseen ja aseteltiin tarkasti seisomaan tiettyyn kohtaan ja vasta tämän jälkeen sain avata silmät. Suoraan edessäni oli syntymäpäivälahjani ja voi pojat millainen lahja se olikaan! Papukaija! Ihan oikea papukaija!
Tarkemmalta lajinmääritykseltään uusi perheenjäsenemme on arokakadu eli
Major Mitchell’s Cockatoo. Ikää tällä pienellä pojalla on vasta kaksi kuukautta ja Mr. Grumpy oli varannut sen heti kuoresta ulos kömmittyään. Sitä on totutettu käsittelyyn ja nämä kaijat oppivat kuulemma hyvin puhumaan sekä tekemään temppuja, eli papukaijankoulutus niksejä otetaan vastaan! Nimeä en vielä ole uudelle tulokkaalle keksinyt, mutta kyllä jotain varmasti tulee mieleen, kunhan vähän tutustumme vielä toisiimme. Vaikka tämä siivekäs on ihmisiin totutettu, on uuteen kotiin uusien ihmisten keskelle muuttaminen tietenkin jännittävää ja tätä jännitystä on purettu pureskelemalla minun sormiani. Mutta kyllä meistä vielä kavereita tulee, vaikka väkisin jos ei muuten!
Joten kaikki tämä syntymäpäiväni ignooraaminen ja vähättely olikin vain viivytystä odotellessa että pikku poika kasvaa tarpeeksi isoksi lähteäkseen maailmalle. Kyllähän minä tiesin sen alun alkaenkin, että saan syntymäpäivälahjaksi jotain todella mahtavaa ja mikä olisi ollutkaan tätä parempi yllätys?
