Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt reissuja milloin minnekin ja viipynyt matkoillani milloin kuinkakin kauan. Joka kerta lähtiessäni olen ystävieni kanssa sanonut heipat hyvillä mielin ja nähdään taas kunhan palaan takaisin. Näin vaan, ilman sen suurempia draamoja. Tällä kertaa Suomesta lähteminen oli kuitenkin paljon vaikeampaa ja kyyneleitä vuodatettiin viimeisen viikon aikana useampaan kertaan, aina kun näin ”viimeistä” kertaa jonkun ystävän, kaverin tai sukulaisen. Mikä nyt sitten oli muuttunut? Olenhan kuitenkin tulossa taas käymään jonkin ajan kuluttua Suomessa. Mutta siinä se taikasana taitaa ollakin, olisin tulossa vain käymään. Tällä kertaa olin Lähdössä.
Lähdin Suomesta tarkoituksenani aloittaa uusi elämä kaukana toisella puolella maapalloa ja jättää Suomi taakseni. Vai voiko sitä sanoa aloittavansa uutta elämää? Samaa elämäähän edelleen jatkan, mutta tekisin suuren muutoksen vanhaan verrattuna, joten ehkä olenkin vain tekemässä valtaisaa muutosta? Mutta tämä muutos ei tietenkään ole mahdollinen muuten kuin jättämällä Suomi taakseni ja samalla jätän taakseni sen mikä minulle on siellä kylmässä pohjoisessa kaikkein tärkeintä; Rakkaat Ihmiset. Näillä Rakkailla on tärkeä paikka sydämessäni nyt ja aina ja jokaisella Rakkaalla on myös palanen minun omaa sydäntäni mukanaan.
Joten tässä lienee siis syy miksi Lähteminen oli niin vaikeaa, sillä kuka voisi olla kevein mielin tuntematta lainkaan haikeutta ja surua tietäessään jättävänsä palasia sydämestään jälkeensä? Kuitenkaan minun ei tarvitse olla huolissani sillä tiedän, että jokainen Rakas Ihminen joka on saanut minun sydämeni mukaansa, pitää sen turvassa ja tallessa luonaan. “Your home is where your heart is” ja jos tämä sanonta pitää paikkansa, niin voin varmasti lainta viisaan Nuuskamuikkusen sanoja kun totean, että minä asun vähän siellä ja täällä. Olenkin siis onnekas, minullahan on koti niin monen Rakkaan Ihmisen luona.
P.S. Pieni papukaija poikamme sai muuten nimekseen Duncan ja alkaa jo kotiutua luoksemme. Sormia ei ole purtu enää lainkaan muutamaan päivään ja vanhat haavatkin alkavat parantua. Duncan käy myös koko ajan rohkeammaksi ja irti ollessaan kiipeää välillä itse olkapäälle juttelemaan ja tutustumaan. Hän ymmärtää myös jo mitä tarkoittaa ”scratch Duncan” ja kipittää luokse pää alhaalla rapsuteltavaksi. Nyt vain odotan malttamattomana, milloin Duncan sanoo ensimmäiset sanansa.
Kyllä tässä on joutunut äiskä täyttämään päiviään kaikenlaisilla puhteilla; asunnon järjestämisellä ym. että tottus ajatukseen kokonaan. No me sentään Kitin ja Mikun kanssa pääsemme sinne puolentoista kuukauden päästä, mutta sitten voi olla jo tosi vaikeaa ajatella asiaa.
VastaaPoistaTämä kaikki on niin kaunista luettavaa, että kyynel tulee silmään minullakin. On ihana kuulla kuulumisia ja ajatuksia sieltä kaukaa kotoa.
VastaaPoistaAjattele aikaa, kun ei ollut facea eikä tieto yhteyksiä ym ym. Tänä päivänä on kuitenkin hienoa, kun yhteydet toimii ja tuntuu, kun olisit paljon lähenpänä.
Toivotan niin paljon onnea sinulle, missä ikinä liikutkin. Olet tehnyt rohkean valinnan ja mitä sieltä löysitkään, elämäsi rakkauden!
- Susanna -
Ihania sanoja Tiina ja kyynel tuli väistämättä silmään. Itse painiskelen juuri samojen asioiden kanssa, kun on huhtikuussa edessä muutto saksaan miehen perässä. Sieltä on tietty lyhyempi matka Suomeen ja muutos ei ole niin radikaali ku sulla. Tässä tunnemöyryssä juuri tyhjentelen asuntoa ja pakkailen säilytettäviä muistoja. Intoa täynnä uudesta tulevasta ja haikein mielin, kun kaapeista tulee eteen mitä mistäkin muistuttavaa valokuvaa, kirjettä ja muuta tunnearvoisia esineitä, mistä ei haluaisi luopua. Uutta kohti ja ollaan me rohkeita vai mitä? ;-)Elämässä tärkeintä on rakkaus!
VastaaPoistaSanna
Veit Tiina jalat suustani. Ja taas tätiä itketetään.
VastaaPoistat. Anne-täti