Sunnuntai Ajelulla

Päätettiin tänään lähteä käymään pienellä ajellulla sunnuntai päivän ratoksi, mukavampaa tehdä jotain kuin vain nyhjätä kotona. Eläintarhan uusi pomo, Simon, joka on vasta muuttanut Darwiniin lähti kanssamme omalla nelivedollaan. Suuntasimme Gunn Pointiin rannalle, missä pojat heittelivät siimaa veteen jonkin aikaa kun minä kuljeskelin ottamassa valokuvia.

Mud crab piilottelee kiven kolossa.

Kenguru-koira nauttii olostaan.

Pikku fisu, eli mud skipper.



Gunn Point ja puhdas Patrick

Koska kalaonni ei poikia suosinut niin päätimme ajaa jonkin verran takaisin päin ja mennä kokeilemaan onnea joen varteen josta Mr. Grumpy on aikaisemmin onnistunut pyytämään barramundin. Tuore barra on tooodella herkullista! Kun pääsimme paikkaan jossa käännytään pois tieltä ja matkaa pitäisi jatkaa joen vartta seuraillen polkua pitkin, joka on parhaimmassakin tapauksessa hieman haastava ja vaatii kunnon nelivedon jotta siitä suoriutuu, niin kävi ilmi että se on tällä hetkellä entistäkin huonommassa kunnossa. Kiitos sateiden.

Ukot kävivät tutkimassa tilannetta ja päätyivät peri aussilaiseen tyyliin siihen tulokseen, että aiomme kokeilla onneamme. Ja mitäs sitten kävikään?

Ensin jumittui Simonin menopeli. Mr. Grumpy kääntyi Patrickin kanssa takaisin ja tarkoituksena oli vetää Simonin auto jumista Patrickin avulla. Homma toimi tietty kuin junan vessa...

Ja sitten oli molemmat autot jumissa. Ei auttanut kuin ottaa lapoit esiin ja alkaa kaivaa pahinta savimutaa pois sekä tunkea puiden palasia renkaiden alle pitoa antamaan. Tässä vaiheessa tuli taas esiin aussin ja suomalaisen erilainen ajattelutapa. Kun minä olin huolissani siitä, että toivottavasti ei autot ole saaneet vaurioita tai vikaa osakseen, niin molemmilla ukkeleilla oli vain hirmu hupaisaa kun koitimme saada autoja irti mutavellistä.

Vaikka välillä näytti hieman epätoivoiselta saadaa kumpaakaan autoa liikkeelle, niin onneksi reilun tunnin uurastuksen jälkeen oli molemmat saatu irti mutakuopistaan ja sekä autot että ihmiset oli päällystetty ihanalla koko vartalo mutanaamiolla.

Tulipahan käytyä leppoisalla sunnuntai ajelulla!

P.S. Aikaisemman postauksen videot pitäisi nyt olla hieman parempi laatuisia.

Ruoka-aika! Part 1.

Viime postauksen jälkeen sain ystävällismielistä noottia koto-Suomesta, että kuvia kaivataan lisää. Joten ajattelin, että laitetaanpa ihan elävää kuvaa tulemaan, josko tämä miellyttäisi?

Aiheena on otsikon mukaisesti ruoka-aika parkissa. Ekana vuorossa on lastenosaston pikku hatchot, eli alle vuoden ikäiset suistokrokotiilit. Toisin sanoen, minun pikku kullanmurut!

Nämä hirviöt ovat vuoden vanhoja ja asuvat edelleen lastenosastolla minun hellässä hoidossa. Aurinko häikäisee videolla hieman ikävällä tavalla, pahoittelut siitä.

 

Tämän videon tähti on muutaman vuoden vanha (3-5v.) australiankrokotiili, eli freshie. Kyseinen tapaus on nimetty erittäin omaperäisesti Clive the Crocodileksi.



Ensin meinasin odottaa että kerkiän saada vielä muutaman videon lisää, mutta oikeastaan voisin postata tämän jo tällaisenaan. Toivottavasti loppu viikon aikana, tai viimeistään ensi viikolla, kykenen varastamaan sen verran aikaa itselleni töissä, että saisin muutaman hyvän otoksen hieman isommista parkin asukkaista. Sitä siis odotellessa laitetaan loppuun vielä muutama valokuvakin.

Ruoka-ajan ruuhkaa maalla...



...ja vedessä.



Tämä tuore pieni australiankrokotiili oli kuoriutunut yön aikana kolmen veljensä kanssa, aivan ensimmäiset poikaset tälle kaudelle!

Aussin Paras Ystävä

Mies ja sen koira on melkein pyhä yhdistelmä Australiassa. Minne menee mies, niin koira seuraa perässä. Koira seisoo autonlavalla nauttien tuulesta kun ollaan matkalla jonnekin tai juoksee mönkijän vieressä, koira tulee myös veneeseen mukaan kalaan lähdettäessä ja jotkut ovat jopa tottuneita helikopteri matkustajia. Kun mies menee kauppaan/pubiin/pullokauppaan yms. koira odottaa ulkona liikkeen edessä istuen ja irrallaan. Eikä kukaan saa paskahalvausta siitä, ettei koira ole hihnassa!! Eikä yksikään Pirjo-Petteri mene härkkimään koiraa, vaan antavat sen odottaa rauhassa omistajaansa.

Kenguru-koira

Ensimmäiset kerrat kun lähdin lenkille Mr. Grumpyn Kenguru-koiran kanssa ja päästin sen vapaana jolkottamaan tien viertä, oli minulla melkein paskat housussa joka kerta kun vastaan tuli lenkkeilijä tai pyöräilijä tai kuka tahansa muu tien käyttäjä. Joka kerta jonkun kohdatessamme kutsuin Kenguru-koiran luokseni ja istutin sen tien viereen päästääkseni vastaantulijan ohitsemme ja jäin odottamaan korvat luimussa sitä perinteistä suomalaista tervehdystä jonka tässä tapauksessa olisimme auttamatta saaneet niskaamme. Mutta sen sijaan että olisimme saaneetkin halveksuvia katseita ja huudon "laita se rakki hihnaan!!" kirosanojen ja poliisilla uhkailun säestämänä, niin jokainen vastaantulija katsoikin yllättäen ystävällisesti silmiin tokaisten joko "thank you" tai "good morning" tai jopa molemmat lausahdukset. Ja vielä hymyili päälle! Tästä reaktiosta yllättyneenä itsehän näytin taas vastapainoksi varmasti ihastuttavan vähäjärkiseltä, seistessäni huuli pyöreänä osaamatta vastata mitään takaisin tämän lämpimän vastaanoton hämmentämänä. Myös ratsukot saavat täällä ihan rauhassa kulkea tien viertä, ilman että yksikään autoilija alkaa näkemään punaista tämän hirven kokoisen nelijalkaisen nähdessään ja ihan vähän vaan hevosen kohdalla on pakko kaasuttaa ja soittaa torvea, jos vaikka vähäsen saisi säikytettyä hevosta. Mitäs läksit, kikkelis kokkelis, jos et kykene kaakkiasi hallitsemaan?

Kaikesta tästä yleisestä eläinystävällisyydestä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia?), tuntuu aussit enemmän ymmärtävän myös silloin kun kaikki ei menekään niin kuin elokuvissa. Kun vihdoin olin tehnyt päätöksen tänne jäämisestä, oli seuraava kysymysmerkki koirani Suomessa. Pitkään pohdittuani ja mietittyäni ja tutkailtuani eläinten tuontia Australiaan sekä huonon omatunnon potemisen jälkeen, päädyin siihen tulokseen että paras ratkaisu karvajaloilleni on jäädä Suomeen sinne missä ovat. Suomalainen asennehan on, että koira otetaan sen koko loppuelämäksi ja ainoat hyväksyttävät syyt siitä luopumiseen on kuolema tai sairastuminen. Kaikki muu on tekosyitä ja huono, saamaton ja paha ihminen olet jos lemmikkisi hylkäät, oli syy sitten mikä tahansa. Aussit taas ovat poikkeuksetta olleet ymmärtäväisiä ja pahoitelleet tämän päätöksen vaikeutta, samalla todeten sen varmasti olleen paras koirien kannalta.

Ja kun Suomesta kantautui uutinen, että vanhemman koirani kunto oli yllättäen romahtanut ja viimeisiä päiviä vietiin, niin taas jokainen aussi otti osaa suruuni ja huoleeni, todeten että pahinta on varmasti tämä välimatka ja se ettei voi itse tehdä mitään ja töistä tarjottiin saman tein vapaapäivää. Mr. Grumpy oli jo varaamassa lentoa seuraavalle päivälle Suomeen, todeten että jos joku vie koirani lopetettavaksi, niin sen pitäisi olla minä. Ikävä kyllä loppu tuli rakkaalle turrilleni niin nopeasti, että en olisi kerinnyt Suomeen saakka millään sitä saattelemaan viimeiselle matkalleen. Kun tätä menetystä surin, niin sain taas osakseni ymmärrystä jokaiselta aussilta, onhan parhaan ystävän menettäminen rankkaa. Kukaan ei pyöritellyt silmiään ja todennut, että sehän oli vaan koira.

Vierivä Kivi Ei Sammaloidu

"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua." -Nuuskamuikkunen

Tällä alkavalla viikolla tulee minulla täyteen kokonainen vuosi töitä krokotiilien kanssa. Siis helposti ainakin noin 6 kuukautta kauemmin tätä hauskanpitoa kuin alkuun lainkaan suunnittelin, mutta nämä matelijat vain jotenkin vievät mukanaan. Kun annat niille pikkusormen, ne vievät koko käden ja niin kävi meille molemmille.

Kun olin alun alkaen ollut kuukauden verran täällä töissä, yksi työntekijä loukkasi itsensä ja joutui kahden viikon sairaslomalle. Käytimme tätä tilaisuutta hyväksemme ja kysäisin töissä, josko tarvittaisiin tuuraajaa tämän loukkaantuneen tilalle, kun Mr. Grumpykin kokeilisi mielellään taitojaan krokotiilien parissa. Tuolloin Mr. Grumpy vietti aikaiset aamut laukkaradalla ja koko loppu päivä olikin sitten pelkkää luppoaikaa. Joten niinpä hänkin tuli farmille töihin ja tämä alun pitäen pelkkä kahden viikon pesti pitenikin äkkiä, kun Mr. Grumpy laitettiinkin esimies asemaan alle kuukaudessa. Tämän jälkeen hänen vastuunsa farmilla vain kasvoi kasvamistaan, joten aamut hevosten luona radalla jäivät pikku hiljaa pois. Mutta eihän se nyt niin justiinsa ole, ainahan hevosten pariin pääsee takaisin ja me molemmat halusimme ottaa kaiken irti tästä uudesta kokemuksesta.

Uhanalainen Filippiinienkrokotiili

Muutaman kuukauden jälkeen selvitimme kurssin tiedot, joka täällä pitää suorittaa laukkahevosvalmentajan lisenssiä varten, mutta taas päädyimme siirtämään kurssin aloitusta "hiukan tuonnemaksi". Farmilla oli taas paljon asioita menossa ja tapahtumassa joten halusimme kokea kaikki nämä uudet ja jännittävät asiat ensin. Ja tätä samaa rataa ollaankin jatkettu koko vuoden mittaan, odotetaan vielä "ihan vähän" ja sitten palataan taas hevosten pariin.

Nyt vihdoin ja viimein on alkanut tuntua siltä, että kaikki tarvittava on koettu näiden eläinten kanssa ja uudet haasteet tuntuvat tervetulleilta. Ensimmäisenä mieleen tuli tietenkin, että nyt hommataan se lisenssi Mr. Grumpylle ja katsotaan kuinka hulluille käy tallinpitäjinä. Mutta samalla kun tämä ajatus tuli mieleen niin perässä tuli myös epäilys siitä, onko Darwin sittenkään se paikka mihin haluamme jäädä? Niin mukavaa kuin täällä on ollutkin, niin haluaisimmeko sittenkään asua täällä vielä vuosia? Samat mietteet pyöri molempien mielessä ja lopulta nämä epäilykset lausuttiin ääneen melkein yhtä aikaa.

Ja kun nämä epäilykset oli ääneen sanottu niin ei ollut yllättävää, että muutaman päivän päästä teimme yhteispäätöksen jättää Darwin taaksemme. Eli taas olemme tilanteessa jossa tie kutsuu meitä. Vielä emme ole päättäneet lopullisesti minne ja milloin lähdemme, mutta lähtö tapahtuu toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Nyt vain järjestelemme työpaikat ja asunnon sieltä, mihin nyt lähdemmekään ja suunnittelemme roadtripin sinne. Kuinka jännittävää!!

Suurimmat syyt siihen miksi emme haluakkaan tänne jäädä, ovat:

• Ilmasto. Siis kivaahan se on kun on lämmintä, mutta joku raja siinäkin! Vallankin build up-aika on melko tukalaa ja tämä kuuman ja kostean ilman yhdistelmä saa hien valumaan noronaan selkää pitkin aina kun astuu ovesta ulos. Siis sama se mitä tekee tai jättää tekemättä ulkona, aina on niin kuuma että hiki valuu pitkin selkää, jalkoja ja kasvoja ja olo on kuin olisi suoraan astunut suihkusta ulos. Vähän vähempikin riittää, kiitos.

• Elämisen kalleus. Kaikki elämisen kustannukset ovat hintavia Darwinissa, mutta vallankin asunnot. Darwinin asukasmäärä on kasvanut viimeisen muutaman vuoden aikana hirveällä vauhdilla ja asunnoista on täällä huutava pula. Toisin sanoen siis, vuokranantajat voivat kiskoa hirvittäviä hintoja mitä surkeammistakin asunnoista ja aina joka paikalle löytyy ottaja. Se mitä täällä joutuu maksamaan pienestä luukusta, saa muualla Australiassa vuokrattua talon, tallin ja maitakin.

• Darwinin tulevaisuus? Isot kaivos- kaasu- yms projektit kukoistavat täällä paremmin kuin koskaan ennen ja nämä yhtiöt lennättävät työntekijänsä tänne muualta Australiasta. Täällä ollessaan he sitten työskentelevät pitkää päivää ja viikkoa 3-4 viikkoa putkeen ja tämän jälkeen taas lentävät lomille kotiin perheen luokse ja vievät kaikki täällä ansitut rahat mukanaan. Näille työntekijöille on varattu nyt suurin osa Darwinin hotelleista seuraavaksi 3 vuodeksi eteenpäin! Eli jos suunnittelet matkaa tänne varaudu siihen, että hotellien hinnat tulevat olemaan hirmuiset. Mutta kaikki tämä näyttää siltä, että Darwinista saattaa olla tulossa vain 'kaivos'kaupunki, jossa suurin osa palveluista on kohdennettu vain näiden 'fly in-fly out' työntekijöiden tarpeeseen.

Tällä kertaa toivottavasti saamme koko 'perheen' muutettua yhdellä kertaa, toisin kuin silloin kun matkasimme Perthistä Broomen ja Kenguru-koira jäi jälkeen ja tuli myöhemmin lentäen Broomeen. Täytyy vain käydä ennen lähtöä eläinlääkärissä ja hakea hieman rauhoittavia sille. Kenguru-koira kun tuppaa olemaan tosi, tosi, tosi, tosi innoissaan automatkoista. Duncan on jo vanha tekijä roadtripillä, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Ainoa ongelma tulee olemaan meidän uusin perheenlisäys, Seymour the Snake. Seymour kun tarvitsee luvat kuntoon ennen kuin voi muuttaa ja riippuen siitä, kuinka pitkään meinaamme olla tien päällä jää nähtäväksi voidaanko ottaa se saman tein mukaan, vai täytyykö sen jäädä jälkeen ja tulla lopulta perästä lentämällä. Matelijoiden siirtoluvat kun ovat tietääkseni voimassa aina vain muutaman päivän, mutta tämä täytyy selvittää kunnolla sitten kun tiedämme milloin olemme lähdössä ja ennen kaikkea minne.

P.S. 7 ja puoli kuukautta sen jälkeen, kun jätin viisumianomukseni sain illalla puhelinsoiton immigrationista ja pienen haastattelun jälkeen minulle myönnettiin partneri-viisumi! Seuraavan kerran taas kahden vuoden päästä sitten asioidaan lisää immigration officen kanssa, kun tehdään lopullista päästöstä siitä, että sopiiko minua päästää maahan pysyvästi vai ei.