Aussin Paras Ystävä

Mies ja sen koira on melkein pyhä yhdistelmä Australiassa. Minne menee mies, niin koira seuraa perässä. Koira seisoo autonlavalla nauttien tuulesta kun ollaan matkalla jonnekin tai juoksee mönkijän vieressä, koira tulee myös veneeseen mukaan kalaan lähdettäessä ja jotkut ovat jopa tottuneita helikopteri matkustajia. Kun mies menee kauppaan/pubiin/pullokauppaan yms. koira odottaa ulkona liikkeen edessä istuen ja irrallaan. Eikä kukaan saa paskahalvausta siitä, ettei koira ole hihnassa!! Eikä yksikään Pirjo-Petteri mene härkkimään koiraa, vaan antavat sen odottaa rauhassa omistajaansa.

Kenguru-koira

Ensimmäiset kerrat kun lähdin lenkille Mr. Grumpyn Kenguru-koiran kanssa ja päästin sen vapaana jolkottamaan tien viertä, oli minulla melkein paskat housussa joka kerta kun vastaan tuli lenkkeilijä tai pyöräilijä tai kuka tahansa muu tien käyttäjä. Joka kerta jonkun kohdatessamme kutsuin Kenguru-koiran luokseni ja istutin sen tien viereen päästääkseni vastaantulijan ohitsemme ja jäin odottamaan korvat luimussa sitä perinteistä suomalaista tervehdystä jonka tässä tapauksessa olisimme auttamatta saaneet niskaamme. Mutta sen sijaan että olisimme saaneetkin halveksuvia katseita ja huudon "laita se rakki hihnaan!!" kirosanojen ja poliisilla uhkailun säestämänä, niin jokainen vastaantulija katsoikin yllättäen ystävällisesti silmiin tokaisten joko "thank you" tai "good morning" tai jopa molemmat lausahdukset. Ja vielä hymyili päälle! Tästä reaktiosta yllättyneenä itsehän näytin taas vastapainoksi varmasti ihastuttavan vähäjärkiseltä, seistessäni huuli pyöreänä osaamatta vastata mitään takaisin tämän lämpimän vastaanoton hämmentämänä. Myös ratsukot saavat täällä ihan rauhassa kulkea tien viertä, ilman että yksikään autoilija alkaa näkemään punaista tämän hirven kokoisen nelijalkaisen nähdessään ja ihan vähän vaan hevosen kohdalla on pakko kaasuttaa ja soittaa torvea, jos vaikka vähäsen saisi säikytettyä hevosta. Mitäs läksit, kikkelis kokkelis, jos et kykene kaakkiasi hallitsemaan?

Kaikesta tästä yleisestä eläinystävällisyydestä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia?), tuntuu aussit enemmän ymmärtävän myös silloin kun kaikki ei menekään niin kuin elokuvissa. Kun vihdoin olin tehnyt päätöksen tänne jäämisestä, oli seuraava kysymysmerkki koirani Suomessa. Pitkään pohdittuani ja mietittyäni ja tutkailtuani eläinten tuontia Australiaan sekä huonon omatunnon potemisen jälkeen, päädyin siihen tulokseen että paras ratkaisu karvajaloilleni on jäädä Suomeen sinne missä ovat. Suomalainen asennehan on, että koira otetaan sen koko loppuelämäksi ja ainoat hyväksyttävät syyt siitä luopumiseen on kuolema tai sairastuminen. Kaikki muu on tekosyitä ja huono, saamaton ja paha ihminen olet jos lemmikkisi hylkäät, oli syy sitten mikä tahansa. Aussit taas ovat poikkeuksetta olleet ymmärtäväisiä ja pahoitelleet tämän päätöksen vaikeutta, samalla todeten sen varmasti olleen paras koirien kannalta.

Ja kun Suomesta kantautui uutinen, että vanhemman koirani kunto oli yllättäen romahtanut ja viimeisiä päiviä vietiin, niin taas jokainen aussi otti osaa suruuni ja huoleeni, todeten että pahinta on varmasti tämä välimatka ja se ettei voi itse tehdä mitään ja töistä tarjottiin saman tein vapaapäivää. Mr. Grumpy oli jo varaamassa lentoa seuraavalle päivälle Suomeen, todeten että jos joku vie koirani lopetettavaksi, niin sen pitäisi olla minä. Ikävä kyllä loppu tuli rakkaalle turrilleni niin nopeasti, että en olisi kerinnyt Suomeen saakka millään sitä saattelemaan viimeiselle matkalleen. Kun tätä menetystä surin, niin sain taas osakseni ymmärrystä jokaiselta aussilta, onhan parhaan ystävän menettäminen rankkaa. Kukaan ei pyöritellyt silmiään ja todennut, että sehän oli vaan koira.