Tästä Se Kaikki Alkoi

Koska kaikki uudet lelut ovat kaikista kivoimpia, niin innostuinpa minäkin heti leikkimään lisää uusimmalla pelilläni. Joten tästä heti lisää tekstiä! Älkää kuitenkaan luulko, että tulen jatkossa kirjoittelemaan näin tiheästi tänne, kyllä se uutuuden viehätys kohta karisee.

Näin alkuun voi kuitenkin olla hyvä kerrata se, kuinka tänne oikein päädyttiin ja mikä on tämän hetken tilanne. Siis jos joltain on päässyt se jotenkin menemään korvien ohitse.

Reilu vuosi sitten olin saamassa opiskeluni päätökseen Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Omat suunnitelmani valmistumisen jälkeen eivät olleet kuitenkaan millään muotoa selvät, lisää opiskelua vai töihin? Tai jotain muuta, mutta mitä? Samaan aikaan matkattomuuspahoinvointi vain kiristi otettaan joten reissuun lähtö tuntui parhaalta idealta. Matkasuunnitelmia oli kaksi: Trans-Mongolia eli junareissu läpi Venäjän ja Mongolian aina Kiinaan saakka tai toisena vaihtoehtona Australia. Näistä Australia selviytyi voittajaksi lähinnä sen takia, että Working Holiday viisumin yläikäraja on 30 vuotta. Tällä viisumilla on helppo reissata ja työskennellä Australiassa ja koska tuo maaginen ikäraja alkoi jo lähennellä, oli tilaisuus käytettävä hyödyksi kun vielä voi. Kyllähän sitä kerkiää junailemaan Aasiassa vielä yli 30-vuotiaanakin. Lisäksi hevostalli.netistä löytyy kuolematon ilmoitus, missä etsitään työntekijöitä laukkatalleille Perthiin, joten ensimmäisen työpaikan löytyminen sujui vaivattomasti. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle.

Reissatessa suunnitelmat aina muuttuvat ja vaihtuvat, joten en ennen lähtöäni tehnytkään mitään sen kummempia ideointeja matkalleni Suomen päässä. Pääasialliset suunnitelmat reissulle olivat vain, että matka tulisi kestämään puolesta vuodesta vuoteen, Perthiin päästyäni tekisin töitä jonkin aikaa ja säästäisin rahaa samalla kun tutkailisin tilannetta mihin päin Australiaa seuraavaksi suuntaisin, reissussa ollessani voisin pohtia mikä olisi seuraava liikkeeni kun palaisin Suomeen ja tietenkin aivan puhtaasti tuulettaisin päätäni uusissa tuulissa. That’s it. Mutta kuten todettua, suunnitelmat aina muuttuvat…

Jokin aika ennen lähtöäni rakkain ystäväni avautui itkua pidätellen suurimmasta pelostaan reissuni suhteen. Keskustelu kulki melko tarkalleen näillä sanoilla:

”Mä oon aivan varma, että sä meet sinne ja löydät sieltä jonkun miehen ja sitten sä jäät sinne etkä tuu enää takasin Suomeen. Mitä mä sitten teen ilman sua?”

”Älä huoli, tuo on aivan viimeinen asia mitä tulee tapahtumaan. Enhän mä ole ottanu täältäkään miestä riesakseni niin miksi sitten sieltä? Kyllä mä aivan varmasti tuun takasin.”

Vaan kuinkas sitten kävikään? Maahan saapumisestani oli kulunut vain noin kolme vaivaista tuntia, kun Mr. Grumpy käveli vastaani. Tai siis minä kävelin olohuoneeseen talossa, jossa minun oli tarkoitus asua vain jonkin aikaa ja Mr. Grumpy istui nojatuolissaan katsomassa televisiota nauttien töiden jälkeistä aamuoluttaan ja aloitti keskustelun kanssani sujuvasanaisen hurmaavasti tokaisemalla ”Oi! What’s your name?” Aivan niin tytöt, tiedän kyllä, kuka voisi vastustaa tällaista hurmuria?

Tämän seurauksena ei matkani ole toistaiseksi edennyt juurikaan Perthin alueelta pidemmälle, vasempaan nimetömääni on ilmestynyt jonkin näköinen kivi ja  vaatekaapin ovessa roikuu pukupussi jonka sisältä löytyy jotain joka muistuttaa epäilyttävästi hääpukua. Nämä kaikki johtolangat laskemalla yhteen voisin päätellä, että vuoden mittainen Australian reissuni tulee venymään ”hieman” alkuperäisestä suunnitelmasta.